Saanarock
30.-31.2025
30.-31.2025
Saanarock rokataan ensimmäistä kertaa Saanalla 30.-31.5.2025. Tapahtuma on osa Kuopio 250 juhlavuotta. Perjantai on suunnattu nuorille ja perheille ja onkin päihteetön sekä ilmainen tapahtuma kaikille. Musiikista vastaa Kuopio Rock Academy sekä Kaikkeus. Lauantaina juhlitaan sitten oikein kunnolla. Liput lauatainn tapahtumaan myyt tiketti.fi
Liput lauantaille 39€. Liput myynnissä tiketti.fi
Jatkoroikka666 on lokakuussa 2020 perustettu kuopiolaisyhtye. Punkkia ja thrash-metallia yhdistelevään porukkaan kuuluu viisi savolaista miestä: rumpali Ahti Yläkorhola, soolokitaristiEliel Rinkinen, rytmikitaristi Aleksi Vainikainen, basisti Lauri Karttunen, ja laulaja Eino Toivanen.Live-esiintymisiä on kuvailtu mm. Arvaamattomiksi ja jokseenkin kaaosmaisiksi.
HaloShade on kuopiolainen impulsiivista rockia soittava 5 henkinen yhtye. Musiikki koostuu energisistä rock-riffeistä, vivahteikkaista harmonioista ja kauniista melodioista, pitäen kuulijan jatkuvasti varpaillaan. Bändistä on kuultavissa suuren maailman soundit ja esiintyminen on sen mukaista.
.
Self Enslaved on modernia metallia soittava bändi Kuopiosta. Yhtyeen sanoitukset syventyvät usein synkkiin ja filosofisiin teemoihin, kuten ihmisen pimeämpiin puoliin, eksistentialismiin ja sisäiseen kamppailuun. Bändin musiikissa kuullaan vangitsevia kitarariffejä, raskaita bassolinjoja, murskaavia rumpuja sekä vaikuttavaa laulutyyliä, joka vaihtelee syvistä murinoista tarttuviin melodioihin.
Jos etsit bändiä, joka yhdistää modernin metallin voiman ja tunteellisuuden, Self Enslaved on nimi, joka kannattaa painaa mieleen.
Tämä kuopiolainen kokoonpano on valmis viemään kuulijansa syvälle pimeyden ytimeen – ja sieltä takaisin.
Kaikkeus poimii metallista tunnetut raskaat saundit ja puukottaa sillä suomenkielistä rockmusiikkia. Kuopion kieroissa syvyyksissä vuonna 2015 perustetun trion debyyttialbumi ”TAPA” jukaistiin 31.3.2023.
Rakkauden Ammattilaiset on vuonna 2000 perustettu Kuopiolainen yhtye, jonka juuret ulottuvat rockin ja beat -musiikin kautta countryn preerioille. Rakkauden Ammattilaiset on saanut vankan kuulijakunnan, ja bändi onkin tullut musiikillisen kattauksensa lisäksi myös räiskyvästä lavaesiintymisestään. Kukaan ei jää kylmäksi, varsinkaan jos kuulijalta löytyy huumorin kukkaa.
Steve’n’Seagulls on vuonna 2010 perustettu suomalaisyhtye. Bändin musiikkia on kuvailtu ja yritetty lokeroida monin tavoin, mutta lähimpänä lienevät newgrass, country, rock, ja ainakin soitinnuksen osalta myös bluegrass. Keikoilla nähtävä soitinarsenaali on alusta asti ollut erittäin laaja; banjo, mandoliini, rummut, kontrabasso, haitari, kitara, huilu ja muut soittimet vaihtuvat bändiläisten käsissä välillä jopa lennosta. Ajan myötä yhtyeestä on hioutunut timantinkova ja tunnelman laipioon nostava kokonaisuus, joka kiertää ympäri maapallon välittämässä yleisölle musiikin ilosanomaa suoraan kylmästä pohjolasta. Jos yhtye aluksi tunnettiin rock- ja metal-klassikoiden uudelleen sovittamisesta, on yhtye kolmella viimeisellä levyllään esitellyt kansainväliselle yleisölleen myös omaa tuotantoa.
Menestykseen Peer Günt ponkaisi vuonna 1984 Rockin SM-kilpailuissa, joissa kilpailivat Peer Güntin lisäksi mm. Kolmas Nainen. Debyyttialbumin Peer Günt (1985) jälkeen levyjä ilmestyi tasaiseen tahtiin aina 90-luvun puoleenväliin saakka. Bändi piti taukoa vuosituhannen vaihteessa, mutta teki paluun vuonna 2005 albumilla No Piercing, No Tattoo peräti yhdentoista vuoden levytystauon jälkeen. Vuonna 2006 yhtye palasi esiintymislavoille uudella kokoonpanolla, ja sen jälkeen se on julkaissut albumit Guts and Glory (2007), Buck the Odds (2009) sekä livelevyn Live Today, Gone Tomorrow (2011).
Peer Günt on menestyksekkään uransa ajan kulkenut omaa heavy-rock’n’blues -polkuaan, ja bändillä on takanaan tuhansia soitettuja keikkoja. Tämä vaatimaton – mutta tinkimätön – yhtye on soittanut itsensä suomalaisten sydämiin rehellisellä rock’n’rollilla ja rautaisella livemeiningillä. Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat mm. Backseat, Bad Boys are here, Bartender ja I Don’t Wanna Be a Rock’n’Roll Star.
Vuonna 2016 Peer Günt vietti 40-vuotisjuhlavuottaan! Näin kitaristi-laulaja Timo Nikki kertoi 40th Anniversary Tourin keikoista: ”Fiilikset on hyvät ja ollaan valmiit panemaan kaikkemme peliin, jotta jengi saa vastinetta ostamalleen lipulle. Keskitytään triobändin vahvuuksiin, eli pelkästään musiikkiin – kuten aina ennenkin – eli mitään sirkustemppuja ei ole odotettavissa. Keikoilla esitetään Peer Güntin musiikkia alusta tähän päivään. Tämä on paitsi yhtyeemme 40-vuotisjuhlavuosi myös mun, Saken ja Peten 10-vuotisjuhlarundi.”