Taiteilija kuvaa Kuopion Saanassa nähtävää uutta näyttelykokonaisuutta näin:
”Valokuvasarjani Sikeä kaukaisuus leikittelee ajatuksella tilan, hetken ja minuuden välisestä suhteesta. Teoskokonaisuus käsittelee yhdellä tasolla ihmisen ja luonnon suhdetta, mutta toisella tasolla yksinäisyyden aihioita, olemassaolon ihmeellisyyttä ja toisaalta sen tavoittamattomuutta. Luonto muuttuu ja myös ihminen muuttuu. Onko ihminen enää osa luontoa ja sen rytmiä?”
Teoksissa hetken, persoonan ja tunteiden yhtälö
Katriina Kaijalle valokuvat ovat paikan tunnelman sekä oman persoonan, sen hetken ajatusten ja tunteiden yhtälö. Luonnossa liikkuminen ja matkan tekeminen kuvauspaikalle ovat merkittävä osa taiteellista prosessia:
”Matkaa tehdessä ajatus pysyy avoimena ja uteliaana. Kuvat syntyvät paikan vaikutuksesta. Kuitenkin niissä toistuvat tietyt aihiot, kuten kätkeminen, olemisen nurinkurisuus sekä ainainen kaipuu toisaalle.”
Katriina Kaija valokuvaa ulkona luonnossa, vesistöjen yhteydessä. Kuvat syntyvät vuorovaikutuksessa paikan kanssa. Taiteellinen työskentelytapa on tutkiva ja kokeileva. Lähestymistapa valokuvaamiseen on performatiivinen ja paikkasidonnainen. Seinägalleria Saanan kuvissa esiintyykin hän itse.